torstai 11. maaliskuuta 2021

Onnen kyyneleet vaihtuivat surun kyyneliin

6 viikkoa sitten.. RV 4+0

Sain positiivisen yllätyksen, kun huomasin olevani raskaana, tein monta testiä monta päivää peräkkäin kun halusin varmistua asiasta, tulihan siinä onnen kyyneleet..
Ei menny kauaa kun haluttiin asiasta kertoa myös lapsille, sillä Kristiina oli jo pitkään puhunut vauvasta, että tuleeko meillä enää sellaisia?
Lapset hyppivät innosta, että saavat syksyllä pikkusisaruksen. 

Mentiin viikko eteenpäin ja minulla alkoi pahoinvointi. Piti koko ajan syödä jotain, ettei pahoinvointi äityisi pahaksi. Väsytti ja väsyttää edelleen ihan tavattoman paljon, siitä olin varma, että ainakin raskauteni oli alkanut. 
Mietin monesti, että pitäisikö jo kertoa teillekin tämä ilouutinen, mutta joku sai mut pysähtymään. Ajattelin, että maltetaampa vielä vähän aikaa. Instgarmin stooreista saattoi usein havaita, että olin todella väsynyt. 

RV 5+6

Huomasin näillä viikoilla, että tulee pientä vuotoa, jota tuli todella vähän aina silloin tällöin. Huolestuin silti, koska minulla oli myös hieman vatsakipuja. Varasin tk:sta ajan josta sain suoran lähetteen päivystykseen, jotta voitaisiin varmistua, ettei mitään tulehdusta olisi meneillään. Pääsin naistenpolille ultraan samana päivänä. Ultrassa näkyi sikiöpussi, kuten näillä viikoilla yleensä näkyykin. Joten selvitettiin että kaikki on varmasti hyvin ja sain kahden viikon päähän kontrolliajan, jolloin ultrattaisi taas.
Edelleen pahoinvointi jatkui ja jopa paheni. Tuntui koko ajan siltä, jos liikehdin tms liian nopeasti, tulee varmasti oksennus. 

RV 8+0

Näillä viikoilla oli minun kontrolliaika, katsottiin, että nyt näkyi myös alkio kohdussa, joten tilanne näytti nyt hyvälle, mutta gyne halusi, että varmistetaan pikkuisen tilanne vielä kahden viikon kuluttua ultrasta, joten taas jäin odottelemaan. Näiden viikkojen jälkeen pienen pieni vuoto alkoi olla jokapäiväistä, siis todella niukkaa, mutta kipu vatsassa ja selässä sai epäilyksen aikaan. 
Tein töitä, opiskelin, olin todella todella väsynyt ja pahoinvoiva, joten ajattelin kuitenkin, että kaikki on varmasti hyvin. Elättelin toivoa viimeiseen asti. 



RV 9+6

Tänään. Koitti aika. Tiesin, että asiat on huonosti kun lääkäri oli ihan hiljaa ultratessa. 
"Valitettavasti keskenmeno" 
Edellisen ultrauskerran jälkeen näiden parin viikon aikana oli pikkuisen sydän lakannut toimimasta ja hän päätti lähteä parempaan paikkaan. 💓
Kristiina kysyi heti ultran jälkeen "Äiti, onko vauvalla kaikki hyvin?" Olin hiljaa, en saanut sanaa suusta.
Itkutulva alkoi vasta autossa.. Kristiina, vanhin tyttöni oli mukana, koska oltiin juuri ennen minun lääkäriä käyty hammaslääkärissä hänen kanssa. Kristiina oli ihan hiljaa, näin että hän salaa itki. 
Itsekään en saanut sanaa suusta, se vaan tuli, itku. 
Kotiin päästyä se vaan jatkui, vielä pahempana. Kristiina laittoi oman huoneen oven kiinni ja itki.💔



 
Tiedättekö mikä tekee keskenmenosta niin vaikean? 
Se, kun olet jo alkanut luoda suhdetta vauvaan. Olet jo kuvitellut mielessäsi ajankohdan, jona hänen pitäisi syntyä. Olet miettinyt liikaa. Liikaa. Kun olet kärsinyt muutaman viikon ensin pahoinvoinnista ja tajuttomasta väsymyksestä, jotta tämä kärsimys lopulta palkittaisi ihanalla, pienellä ihmiselämällä. 

Ja se uutinen, keskenmeno, on kuin isku vasten kasvoja. 
Moni, joka on kokenut keskenmenon, pystyy varmasti samaistumaan.
Mutta myös moni ajattelee "noin alussa, ei sen pitäisi tuntua edes missään"

Tiedätkö mitä? 
Älä IKINÄ anna kenenkään vähätellä sinun keskenmeno kokemusta. Se voi olla todella, todella raskas kokemus. Älä annan kenenkään sanoa, että "ai noin vähän viikkoja oli vasta", "ethän sä edes vielä nähny sitä vauvaa, saatikka tuntenu liikkeitä" 

Monille, hyvin monille, kuten minullekin tämä on jälleen todella raskasta. Kun sain ensimmäisen keskenmenoni vuonna 2013, ajattelin mielessäni, etten enää ikinä halua kokea tätä samaa, niin kauheaa kuin se olikin. 

Huomenna minulla on raskas päivä. Se kauhea tyhjennys.. mistä minulla on niin kauhea kokemus vuodelta 2013. Mutta täytyy pitää itsensä kasassa jotenkin ja uskoa parempaan huomiseen.




Silti tekin tiedätte, että minä uskon kaikella olevan tarkoituksensa. Kaikki mitä tapahtuu täällä, sillä on pakko olla joku tarkoitus. 😭 

Meidän rakas toinen enkeli. 👼


3 kommenttia:

  1. Olen pahoillani menetyksestänne ❤️ Lähetän paljon voimia ja jaksamista ikävään tilanteeseenne.

    Olen valitettavasti joutunut käymään saman läpi vähän aikaa sitten. Hyvin samankaltaisia tuntemuksia, pahinta on tuo kun alat kuvitella vauvan tulevan ja raskaus tuntuu fyysisesti raskausoireina.

    Kiitos kun kirjoitat kipeästä aiheesta, ja vielä kerran paljon voimia ja jaksamista koko perheelle ❤️


    VastaaPoista
  2. Olen pahoillani. Saman kahdesti läpikäyneenä en voi kuin toivottaa voimia. Rukoilen Jumalalta, että saatte vielä syliin vauvan, jonka jälkeen tämä menetys saa merkityksen. ❤

    VastaaPoista
  3. Olen niin pahoillani! Virtuaalinen halaus täältä surulliseen tilanteeseen. Tärkeästä asiasta kirjoittelet.

    VastaaPoista