perjantai 24. toukokuuta 2019

Laiha vai lihava

Olen aika useasti miettinyt, että missä menee se raja, onko ihminen lihava vai laiha. Minusta tähän ei ole olemassa mitään tiettyä mittakaavaa. Minusta ihan ensitekijä on se, mihin ihminen on itse tottunut, millaiseen kroppaan. Millaisessa kropassa ihminen tuntee olonsa hyväksi. Minusta on turha kutsua ihmistä lihavaksi tai liian laihaksi, ellei se sitten ole oikeasti ihan jo sairaus tai sairaalloista. (asia erikseen) 


Silloin kun mulla ei ollut vielä lapsia, hyvin usein kuulin sanaa "anorektikko" ja mulle tuo teki kipeetä koska ihan sama mitä söin ja kuinka paljon, en yksinkertaisesti vaan lihonut. Lasten saannin jälkeen en missään nimessä halunnut samaan painoon, jossa olin ollut sitä ennen, mutta halusin sitä silti muutamilla kiloilla alaspäin koska en vain tuntenut oloani hyväksi kropassani, huolimatta siitä, vaikka minulle sanottiin "sähän olet jo laiha" tai muuta sellaista. Mä tiedän sen painon, jossa mun on hyvä olla ja niin kuin jokainen varmasti tietää mikä on itselle se sopiva paino ja missä se raja menee. 


Olen tottunut olemaan hoikka vaikka en itsekään halua enää olla niin laiha kun aikoinaan. Mutta tämän tekstini sanoma oli se, että älä mene kommentoimaan ihmisten painoa tai puhumaan että hyi kun tuo on lihava tai laiha huom ellei se ole sairaalloista ja sen varmasti jo kaikki tietää missä se raja menee. <3 Jos sinä tunnet olosi hyväksi kropassasi, älä piittaa muiden kommenteista koskien sitä! Olette ihania jokainen <3 

tiistai 21. toukokuuta 2019

Lasten erilaisuus

Meidän esikoinen oli syntyestään lähtien tosi rauhallinen vauva ja lapsi. Hänen kanssa oli helppo olla, hän ei turhia itkekellyt, ja tuntui jopa oudolta, ja silloin jopa ajattelimme "ai se onkin näin helppoa." 
Mutta kun meidän toinen rakas lapsemme syntyi, oletin silloin jotenkin, että kaikki samat kikat sopii myös tälle toiselle vauvalle, mitä oltiin käytetty myös  esikoisen aikaan. Mutta minun oletukseni olivat väärässä. En edes osannut arvata, miten erilaisia lapset ja vauvat voivat olla. 



Kaikki samat jutut mitä yritin esikoisen kohdalla tehdä eivät toimineetkaan toisen lapseni kohdalla. Esim esikoinen nukahti aina todella helposti kun vain laitoin hänet mun viereen, toinen lapseni ei koskaan näin nukahtanut, vaan mieluiten rattaisiin ja siinä täytyi jo nähdä enemmän vaivaakin. 
Ja näin ollen jokaisen lapsen kohdalla oli aina sama juttu. Aina yritin tehdä samat jutut mitä edellisen vauvan kanssa, muttei se koskaan onnistunut, ja minusta toisaalta vaikka tämä oli ja onkin todella haastavaa, toisaalta se on taas niin upeaa nähdä miten erilaisia persoonia lapset ovat jo ihan vauvasta asti.



Tämä puhuu sen puolesta, että vaikka lapset olisivatkin samasta perheestä, he on jo vauvasta asti todella erilaisia. Ja sen takia joka lapsen syntymän jälkeen se on ikäänkuin "uudelleen opettelua" mikä tekeekin siitä aina yhtä jännittävää. :) <3 



torstai 16. toukokuuta 2019

Yksinäisyys

Ehkä jokainen ihminen on jossakin elämän vaiheessa tuntenut itsensä yksinäiseksi, tai näin ainakin olettaisin.
Myös niillä, joilla on ystäviä ympärillä ovat voineet tuntea yksinäisyyden tunnetta. Haluan nyt kertoa teille rehellisesti omia tunteita tähän aiheeseen liittyen. Mä olen kokenut ja usein koen edelleen olevani yksinäinen.


Lasten saannin jälkeen tuntui, että ystäväpiiri pieneni huomattavasti ja ystävyyssuhteet alkoi kärsimään. Ja tämä johtuu myös ihan itsestä ja siitä, ettei enää samalla tavalla pysty pitää niitä kaverisuhteita yllä kun on monta lasta, perhe, koti ja kaikesta täytyy huolehtia ja tuntuu usein ettei aika riitä. Siitä syystä myös huomaan usein ajattelevani, että olempas mä yksinäinen. 


Usein mulla onkin huono omatunto siitä, että oonkohan mä ollu huono ystävä..ehkä raskaudet ja kaikki on vaikuttanut myös siihen.. Tykkäsin raskausaikana aina "eristäytyä" muista, koska oon aina ollut sellainen ihminen jos on ollut vaivoja tai vaikeita aikoja, tykkään sulkeutua ja en jaksa vaivata muita omilla asioilla. 
Oikeesti jos oon täysin rehellinen ja mua kyl ehkä vähän jopa nolottaa myöntää tää teille, mut ei mulle oo koskaan järkätty mitään bby showereita, vaikka en mä kyllä ole niitä pyytänytkään enkä oikeastaan tarvinut. Vaikka kyllä ehkä raskausaikana sellainen päivä kun pelkästään sua huomioidaan olis ollu joskus ihan kiva. Mutta tässäkin asiassa koen itseni syylliseksi, koska kuka nyt jaksaa "yksipuolista" kaversuhdetta?


Lapset on mulle kaikki kaikessa, mut kyllä sitä joskus kaipaisi myös, että olis ympärillä myös niitä ystäviä tai että itse pääsis ja jaksais myös lähteä käymään jossain ystävien kanssa. 
Mä oon oikeastaan tosi iloinen siitä, että päätin aloittaa kuvailee ja laittaa niitä ig:hen ja siitä että aloitin tän blogin. Mä olen tätä kautta saanut niin paljon vertaistukea, ihania kommentteja, tsemppejä, että oon tullu todella hyvälle mielelle niistä! <3 Joten kiitos tuhannesti teille kaikille ihanille <3
Se auttaa todella jaksamaan kun kuulee, ettei ole ainoa joka kärsii tällaisten asioiden kanssa. <3

tiistai 14. toukokuuta 2019

4 vauvaa viiden vuoden sisään

Viiden vuoden sisään on mahtunut paljon kaikenlaista. 
Minua on siunattu neljällä lapsella näiden vuosien aikana. Me ostettiin oma koti näiden vuosien aikana. Minun terveyden kanssa oli useat kerrat ongelmia näiden vuosien aikana, mutta MITÄÄN en vaihtaisi pois näiltä vuosilta. Nämä vuodet ovat olleet kunnon vuoristorataa meille, parisuhdetta on koeteltu, hermoja on koeteltu ja koko elämää on koeteltu.


Joka synnytksen jälkeen on ollut kaikenmaailman ongelmia mitkä ei ole todellakaan helpottanut asiaa ollenkaan. Laskin tuossa vähän aika sitten, että kuudesta vuodesta olen ollut 3 vuotta pelkästään raskaana. Ja kaikki te varmasti tiedätte, jotka olette raskauden läpikäyneet, mitä se on olla raskaana vaivoineen päivineen. :D 
Kerron tästä ihan rehellisesti, koska ei tämä helppoa ole ollut. Mutta tällähetkellä mut valtaa ONNI kaikesta siitä mitä mä omistan, se on todella suuri rikkaus olla näin monelle lapselle äiti. 



Ja jos jotain mietityttää se, että tuleeko meille vielä lapsia. Tottakai tulee jos niitä vielä meille suodaan. <3
Vaikka mulla ei raskauksista, synnytyksistä eikä synnytyksen jälkeisestä ajasta ole paljoakaan hyviä kokemuksia, silti tuon kaiken peittää nuo ihanat lapset, ja ne huonot ajat jäävät taka-alalle, kun ajattelee sitä isoa siunausta joka ollaan saatu. <3 



Yleensä sanotaan, että lapset oppivat meiltä vanhemmilta paljon, ja niinhän ne oppivat, mutta samalla mä opin aina lapsilta todella paljon myös, esimerkiksi sitä, että pitää osata nauttia elämästä, joka hetkestä. Lapset ei turhia murehdi, he on täysin vapaita ja heidän ilo ja onni on yleensä tosi pienissä jutuissa, ja itse haluisi ottaa esimerkkiä heiltä näissä asioissa.







Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa :)  
Ps. Hei jos vielä et tiennyt, niin mun kanava löytyypi youtubesta nimellä: Mama Heidi Anita, sinne tulossa myös videoita. :) <3

lauantai 11. toukokuuta 2019

Mitä on äitiys?

Näin äitienpäivän kunniaksi ajattelin puhua äitiydestä omia mielipiteitä. <3 

Äitiys on ehkä yksi ihanimmista asioista maan päällä, mutta samalla kuitenkin yksi vastuullisimmista ja haastavammista asioista. Äitiys tarkoittaa uhrautumista, uhrauksia, painetta, hikeä, verta, kyyneleitä, onnellisuutta, rakkautta, epäonnistumisen sekä onnistumisen tunteita, myrskyjä, iloa, iloja, onnelisuutta, onnea, naurua, ilon sekä surun kyyneleitä, turhautuneisuutta, saavuttamista. Tätä kaikkea äitiys on. Äitiydessä on niin valtavasti vastuuta, että välillä se jopa pelottaa. Kannamme huolta meidän lapsistamme vauvasta aikuisuuteen asti. 


Vauva ja lapsi aika on fyysisesti rankkaa aikaa ja monesti mitä olen kuullut pienten lasten vanhemmilta on "voi kun mä odotan, kun lapset jo kasvaisivat ja ei tarvis enää hyssytellä ja olla koko ajan siinä vieressä"



Mutta oikeastaan jos tarkemmin miettii, vauva ja lapsi aika on just sitä parasta aikaa mitä vaan voi olla. Ei ehkä fyysisesti, kun tottakai siihen väsyy, mutta silloin kun lapset on vielä pieniä, ne on niin viattomia ja heidän sanat mitkä tulevat heidän suustaan, ne on niin aitoja sanoja, että siitä ajasta todellakin tulisi nauttia ja niistä sanoista, mitä mullekkin usein lapseni sanoo "Äiti sä olet paras äiti" "Äiti sä oot tosi kaunis" "Äiti sä olet kaunein kukkanen tämän maan päällä" "Kiitos äiti" 
Kaikki nuo sanat, voi kumpa minäkin osaisin joka kerta nauttia niistä täysin rinnoin :'( 
Maailman parhaita sanoja maailman parhailta lapsilta <3



En usko, että tulen lasten murkkuiässä enää kuulemaan niin paljon noita niin aitoja ja kauniita sanoja, joista pitäisi osata nauttia nyt. En usko, että saan enää yhtä paljon pusuja ja haleja, kun nyt. 
En usko, että mua enää kutsutaan huoneeseen leikkimään samalla tapaa kuin nyt. Ja en huomaakaan kun itkeä vollotan sitä, että rakas pieni lapseni muuttaa kotoa pois. 

Siksi toivon niin, että itsekin osaisin nauttia väsymyksestä ja vaikeuksista huolimatta JOKA hetkestä, kun lapseni ovat vielä pieniä enkeleitä, jotka osaa lohduttaa, ilahduttaa, rakastaa niin aidosti kun vaan voi. <3 
Nautitaan äitiyden joka hetkistä rakkaat äidit, ja ihanaa äitienpäivää ennen kaikkea omalle parhaalle, rakkaalle äidilleni, kuten myös teille kaikille ihanille äideille! Olet hyvä äiti juuri sellaisena kuin olet. 
Kukaan ei ole täydellinen, vaan just ne pienet ja isommatkin virheet tekee meistä täydellisiä! <3 


PARAS ÄITI IKINÄ <3 




perjantai 3. toukokuuta 2019

KOLIIKKIVAUVA

Terveisiä täältä meiltä pitkästä aikaa! <3 
Valitettavasti en ole päässyt koneen ääreen pitkiin aikoihin, tai jos olenkin, niin olen saanut koneen juuri avattua ja samantien olen joutunut sulkemaan, nimittäin meillä on alkanut koliikkivaivat! Vauvalle kun tuli kuukausi täyteen, ne vaivat pikkuhiljaa alkoivat. 
Päivisin nukkuminen loppui, ja sitä on nykyisin vain 5-15 min pätkissä, ja jos haluan sen jatkuvan pidempään, niin joudun hyssyttämään sitterissä sen koko ajan, muuten vauva herää ja on ärtynyt. 
Iltaisin alkaa raivarit, jotka kestää puolesta tunnista kolmeen tuntiin.. ja ne joilla on joskus ollut kokemusta huutavasta vauvasta tajuaa varmasti sen, että kun vauva huutaa kymmenenkin minuuttia, se tuntuu jo ikuisuudelta. 


Vaikeinta tässä on se, kun et enää keksi keinoja vauvan rauhoittamiseen, vaikka yrität tehdä kaikki kikka kolmoset. Sitä on vaan heijattava ja odoteltava kaikessa rauhassa, että vauva rauhoittuu. Lisäksi minulle raskasta on se, että olisi niin paljon kaikkea tekemistä mitä haluaisi tehdä päivän aikana, mutta siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa, koska olen kuin sidottuna vauvaan, vauva rauhoittuu yleensä vain ja ainoastaan minun syliin, eli toisin sanoen en edes kaupassa pysty käymään, ellei se ole alle tunnin reissu, ja silloinkin yleensä palatessani kotiin vauva itkee. 
Ymmärrän sen, että tämä "vaikea aika" menee kyllä ohi ajan myötä, mutta kun on kolme muutakin lasta, joskus huono omatunto vaivaa, kun ei ole pystynyt keskittymään vauvan huutojaksoina muihin, vaikka kovasti olen yrittänyt. 


Ymmärrätte varmaan mitä tällä tarkoitan? On vaikea totutella siihen, että kun saan muut lapset nukkumaan, niin mun ilta ei lopu siihen, vaan sitten alkaa vasta vauvan raivari joka saattaa kestää puoleenkin yöhön asti, ja ennen juuri tämä aika oli ns "mun omaa aikaa", nyt sitä ei tunnu olevan ei yöllä eikä päivällä. :D Onneksi kuitenkin pääasia on se, etten ole masennuksen partaalla vaan suhtaudun positiivisesti tähän ja yritän silti löytää ne voimavarat, ylhäältä niitä on kyllä tullut siitä olen kiitollinen. Toivotaan, että tämä vaihe menee nopeasti ohi, koska tosissaan olisi kiva tehdä päivän aikana muutakin kun rauhoitella vauvaa, you know? :)
Kiitos kaikille jotka ootte jaksanu tsempata ja jaksanu odotella näitä mun blogitekstejä! <3 

Vauvakuvaukset

Saatiin aika huippu mahdollisuus käydä parin viikon päästä kun vauvamme oli syntynyt kuvauksissa Helin Kullalla. 
Studio sijaitsee Kouvolan taideruukissa, missä en ollut ennen edes käynyt, todella kaunis paikka. 


Studio oli ihana tunnelmallinen paikka, missä oli vauvakuvaukseen tarkoitettu erillinen huone, mikä oli tarkoituksella lämmin, mikä oli mun mielestä ihana huomio myös vauvoja ajatellen. Studiosta löytyi paljon erilaista rekvisiittaa kuvauksiin, ja meidän vauvalla käytettiinkin erivärisiä liinoja kuvauksessa sekä ihania pantoja. 


Helin ihmisenä on todella lämmin, rento ja ystävällinen ja mikä tärkeintä todella ammattimainen. Kiinnitin heti huomiota, kuinka Helin osaa ihanasti käsitellä vauvaa. Ihailin sitä. 
Helin kertoi myös taideruukista ja kertoi mitä kaikkea sieltä löytyy, kahvilaa sun muuta sellaista ja minähän en edes moisesta tiennyt, vaikka Kouvolassa koko ikäni olen asunut. Joten oli ihana, että Helin kertoi myös tuosta paikasta. 


Kuvauksissa tunnelma oli rento, eikä ollut yhtään vaivaantunut olo. 
Mulla jäi niin hyvä fiilis koko paikasta ja kuvaajasta, että päätin jos joskus vielä (toivottavasti) tulen raskaaksi, niin haluaisin ehdottomasti ikuistaa vauvamasu kuvat täällä! <3 
Suosittelen kaikille lämpimästi tätä paikkaa. <3
Helinin sivuille pääset täältä.



sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

5 faktaa minusta

1. Suklaa pitää säilyttää ehdottomasti jääkaapissa koska kylmä suklaa on parasta, lisäksi suklaan kanssa pitää juoda maitoa, ah <3!


2. Olen kurlannut suutani kloriitilla. :'D Joo älä kysy miksi, ehkä tulet kuulemaan vielä tämän tarinan. ;D


3. Mua lapsettaa aina välillä ja esim jos ollaan hoplopissa, oon melkeinpä ensimmäisenä juoksemassa siellä, laskemassa liukumäkiä alas, uimassa pallomeressä. (ehkä tässä syy miksi monet ei usko mun olevan neljän lapsen äiti) :D 



 


4. Jos muistan jonkun hauskan jutun esim. kun olen yksin kaupassa, saatan alkaa nauramaan yksinäni, ihmiset vaan saattaa kattoo vähän et onks tol kaikki ihan ok? :/


5. Tykkään laulaa kotona ja kovaa! <3


torstai 11. huhtikuuta 2019

Jännityksen täyteinen päivä

Ja näin tuo kaunis päivä alkoi, jolloin luulin, että meillä tulisi olemaan kiva päivä. Oltiin päätetty edellispäivänä, että syödään hesen ateriat seuraavana päivänä, olin ostanut herkkuja, jotta voitaisiin perheen kanssa viettää herkuttelupäivä, ajattelin että vihdoin saan tuon ultra ajan nopeasti pois alta, ja että kaikki menis hyvin, mutta...

ei pitäisi suunnitella koskaan etukäteen mitään..

Mulla oli siis aika gynelle klo 9.15, heräsin rauhassa siinä 8.00 aikoihin ja vaihdoin rauhassa vauvalle vaipat ja imetin. Klo 8.50 lähdin autolle, mies sanoi ovelta, että aja sitten varovasti, siellä on tosi liukasta. Mä vastasin että joojoo, mä ajan aina varovasti. 
Lähdin rauhassa ajamaan ja kun olin kääntymässä päätielle, huomasin että auto luisuu oikealle vaikka yritin tehdä mitä, vaikka ajoin hitaasti, vaikka painoin jarrua, vaikka yritin kääntää rattia, niin mitään ei tapahtunut ja sinne minä luisuin, nimittäin ojaan. Menin pieneen paniikkiin kun en edes päässyt ulos autosta, istuin siinä 90 asteen kulmassa liikkumatta, koska pelkäsin että jos liikahdan, että auto kääntyy kokonaan kallelleen. Siinä paniikissa yritin soittaa miehelleni joka ei juuri tuona hetkenä vastannut. Aloin itkemään ja yritin katsoa ohiajavia autoja pelokkailla silmilläni tyyliin "Help me", mutta ne vaan jatko matkaansa ja kattoivat mua kun mitäkin pässiä.



Lopulta joku firman auto pysähtyi ja sieltä nousi oikea herrasmies auttamaan, auttoi mut pois autosta ja kysyi ettei vaan muhun sattunut, kiittelin kovasti ja sanoin pärjääväni tästä eteenpäin. 



Mieheni vastasi puhelimeen lopulta ja sanoi että tulisin kotiin ja hän lähtee katsomaan autoa. Siinä mä juoksin kotiapäin kovaa vauhtia ihan paniikissa kaikesta tapahtunesta, samalla itkin tätä tapahtunutta, kunnes hupsistakeikkaa tipahdin kovaa pepulleni keskelle tietä. Sehän tästä vielä puuttui, mutta minä reippaani nousin ja jatkoin matkaa, tosin aloin vollaamaan vielä kovempaa, toivottavasti naapurit eivät kuulleet, en ehkä näyttänyt tuolloin ihan terveelle ihmiselle. ;D

Mies kävi kattomassa, ja hinausauto se oli soitettava paikalla, samalla kun minä soitin ja siirsin lääkäriaikaa, onneksi sain samalle päivälle ajan. 



Auto oli hyvännäköinen vaikka oli ojassa ollutkin, ei pahempia jälkiä. 
Siinä sitten kotona jonkunaikaa kerkesin olemaan kunnes se oli taas lähdettävä, sinne gynelle. Lähdin ajamaan, ja ehkä parinsadan metrin päästä meiltä ajaessani näin jonkun vaarin heiluttavan kättä ojassa. Pysäytin nopeasti auton ja menin katsomaan, ja siellä hän oli, niin avuttoman ja säälittävän näköisenä. Kyselin ettei vaan sattunut mihinkään ja ei kuulemma. Oli maannut siinä jo pidemmän aikaa, ja autot olivat kuulemma vaan ajaneet ohi, papan vilkutuksesta huolimatta. Kauheeta toimintaa. :'( 
Mä en yksin häntä ylös saanut joten näin yhden omakotitalon pihalla jonkun miehen ja huusin hänelle voisko hän vähän auttaa, ja niimpä me saatiin tämä raukka vaari ylös ojasta. <3

Ultraan tullessa luulin, että se olisi nopea juttu, katsottaisi kohtu ja kaikki olis ok. Mutta toisin kävikin, ja jouduin eräänlaiseen toimenpiteeseen johon en todellakaan ollut varautunut millään tasolla. 
Toimenpiteen jälkeen vaikka olin saanut sekä buranaa että panadolia, mun olo tuntui siltä että olisin menettämässä tajua koko ajan, en voinut syödä, enkä mitään tehdä, oksetti, pyörrytti. Mä lähdin vauvan kanssa nukkumaan, ja siinä se meidän perheen yhteinen "herkuttelupäivä" meni kuin menikin täysin ohi. 
Ehkä pääasia kuitenkin tässä kaikessa on se, ettei mulle sattunut mitään ojaan ajaessa ja se että tein hyvän teon kun autoin vaarin ylös ojasta, ja vaikka oma olo oli kauhea, olin silti iloinen näiden asioiden puolesta. <3



En kertonut tuosta toimenpiteestä sen enempää tässä postauksessa koska siitä on tulossa video.


keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

SYNNYTYSKERTOMUS

15.3 klo 14.00 jolloin mulla oli rv 38+0 multa meni lapsivedet loristen olohuoneen lattialle, hieman taas säikähdin, koska en ajatellut synnytyksen alkavan 2 viikkoa ennen laskettua aikaa, koska muut lapset olivat kaikki menneet yli lasketun ajan. Eipä siinä mitään, huusin miehelle että toisi pyyhkeen kun valuu, mies oli vähän ymmällään ja sanoi, että ehkä sä vaan pissasit, njoo hei ;D 
No sitten hänkin tajusi että taitaa synnytys olla hyvinkin lähellä. 

Kävin suihkussa, vaihdoin housut ja soittelin äitilleni jo valmiiksi, että nyt meni vedet. Onneksi viikonloppu oli juuri alkanut ja äitillä ei ollut töitä tiedossa. No kun oltiin saatu illalla lapset nukkumaan, soittelin synnärille vasta sitten ja kerroin että vedet menivät päivällä. He sanoivat mulle, että olisi hyvä tulla näytille, ja niimpä pakattiin kamat ja soitettiin äiti meille ja lähdettiin ajamaan. Sinne tultuamme musta otettiin streptokokki näyte ja käyrää. Tuolloin olin auki vasta 2-3cm. Vaikka supistuksia ei ollut he jättivät meidät yöksi sairaalaan koska aamulla alotettaisiin käynnistys jos ei supistukset ala. 
Yö nukuttiin hyvin ( minä sängyllä ja mies säkkituolilla :D ) ja aamulla lähdettiin kävelemään rappuja ylös ja alas, että supistukset alkaisivat. 



Kun klo 12 mennessä ei niitä kuulunut, päättivät kätilöt että alkavat käynnistää tipalla mun synnytystä. 


Puolen tunnin välein annosta nostettiin ylemmäs ja siinä meni jonkun aikaa ennen kuin supistukset kunnolla käynnistyivät. 
Kätilö opiskelija oli se, joka aina kävi mun luona ja esim nosti oksitosiini annosta.
Musta tuntui jossain vaiheessa, että se vertas mua moottoriin, että mun ois pitäny heti käynnistyä, kun itse ajattelin että ehkä olis jossain kohtaa vaan pitänyt malttaa odottaa :D 


Eli annos aloitettiin 15 ja lopulta se oli 75.
Klo 19.00 kovista supisteluista huolimatta olin vasta 5cm oli auennut, ja ilokaasulla menin tässäkin vaiheessa.
Klo 20.20 aikoihin mulla alkoi olemaan niin tuskaisat supistukset, etten voinut kun huutaa ja pyysin että saisin jotain puudutetta mikä helpottaisi sitä tuskaa, mutta kun kätilö tuli katsomaan tilannetta, olin jo 9cm auki, vaikka klo 20.00 olin ollut edelleen vasta sen 5cm auki. 


Niimpä kätilö sanoi mulle, että saan seuraavilla supistuksilla jo vauvan. Ja siinä ei mennyt kuin 5min ja vauva oli ulkona, mutta ponnistusvaihe oli NIIN kipeä, että ajattelin vetäväni viimeisiä hengenvetoja. 
Supistukset muuttui niin rajuiksi tuon puolen tunnin aikana ettei niiden välissä ollut enää mitään taukoa ja multa meinas monta kertaa tajukin lähteä synnytyksen aikana. 
Muistan vain ajatelleeni etten enää ikinä halua synnyttää, mutta muistaakseni "kröhöm" olen ajatellut näin jokaisessa synnytyksessä, terveisin neljän lapsen äiti ;D


Eli 16.3 Klo 20.30 meille syntyi maailman ihanin pikku prinsessa 3,160g ja 49cm aivan täydellinen terve lapsi :') <3 



maanantai 25. maaliskuuta 2019

Sisarusten sopeutuminen aina uuteen vauvaan

Kun meidän esikoinen oli 9kk, aloin odottamaan meidän Aaronia, raskauden aikana usein mietin sitä, miten niin pieni lapsi sopeutuu veljeensä, tuleeko hänestä mustasukkainen, miten huomioni riittää molemmille ja paljon tämänkaltaisia ajtuksia mulla oli, monesti jopa itkin sitä, etten halua koskaan, että toinen lapsista jää vähemmälle huomiolle kuin toinen. 

Aaron kun syntyi, Kristiina oli tuolloin 1,5 vuotias, ja hän reagoi niin ihanasti vauvan syntymään, että oli valmis hoivaamaan häntä mun kanssa. Ihana oli myös ajan myötä huomata se, ettei kumpikaan jäänyt vähemmälle huomiolle vaan sitä riitti molemmille. <3 Minusta on niin ihana, että mulle suotiin niin rakastava ja hyväsydäminen tytär, joka jo tuon ikäisestä lähtien tähän päivään asti on hoivannut kaikkia omia pikkusisaruksia täydellä rakkaudella ja ihan omasta halusta.<3 

Kristiina ja Aaron, silloin kun molemmat söi vielä tuttia <3 :D




Aaronilla oli muutaman viikon mustasukkaisuutta kun Wiljam syntyi, mutta hyvin nopeasti hän tottui myös isoveljen rooliin, ja nyt he ovat Wiljamin kanssa niin hyvät kaverukset ettei voi kuin ihailla heidän yhteisiä autoleikkejä. (Vaikkei riidoiltakaan aina vältytä :D)


Nyt ajattelin koko ajan ennen vauvan syntymää, että Wiljamista tulee varmasti mustis kun tyttö syntyy, mutta hän on kyllä ihan totaalisesti yllättänyt mut, kun on niin rakastavainen ja ei mitenkään näytä sitä, että jotain olisi muuttunut, ja kutsun häntä edelleen meidän pieneksi vauvaksi, ja hän niin nauttii siitä kun saa olla kainalossa ja myös vielä pieni, vaikka meillä onkin vauva talossa. <3 


Sisarukset tuo toisille niin paljon seuraa ja on ihana katsoa heidän välistä rakkautta kinailuista huolimatta, etten vaihtaisi mitään pois. Olen niin onnellinen ja iloinen siitä, että heillä on toinen toisensa, että he osaa jakaa asioita ja auttaa toisia tarpeen tullen. <3