tiistai 1. lokakuuta 2019

En tiedä jaksanko enää

Tällä hetkellä väsymyksen, kipujen, tulevien asioiden miettimisen ansiosta pää lyö todella tyhjää, enkä edes tiedä, haluanko tai jaksanko enää kirjoittaa tätä blogia..
Tuntuu että tällä hetkellä en osaa/pysty jakamaan/antamaan teille mitään.. :'(
Kaikki riippuu kuitenkin teistä, jos juuri sinä siellä haluat blogini jatkuvan, kirjoita kommentteihin tai laita vaikka IG:ssä viestiä..


Mä en osaa päättää, että mikä olis helpompaa, sulkeutua ja miettiä näitä asioita oman pääkopan sisällä vai jakaa näitä asioita muille. Jos pystyn kuitenkin auttamaan tai olemaan vertaistukena edes yhdelle ihmiselle, niin silloin jatkan tätä.

Toisaalta taas oon saanut monista teistä niin paljon lisäenergiaa ja te ootte jatkuvasti tsempannu mua ja mä todella paljon arvostan sitä. Ihan jokaista. Jokaista joka edelleen jaksaa vaan muistaa mua myös rukouksissa, se on mulle todella arvokasta ja tärkeää, kiitos ihanat <3 :')


Kerron vielä täällä niille, jotka ei vielä tiennyt..
Eli tänään mulla oli tavanomaiset labrat ja hoitaja soitti päivällä niistä, että korkeasta kortisoniannoksesta huolimatta trombosyytit on laskusuunnassa.. oli ollu pari viikkoa sitten 250 ja nyt oli tipahtanut 80..
Lääkäri oli välittänyt mulle viestin että voin alkaa henkisesti valmistautumaan pernan poistoon..
Mutta nyt vielä katsotaan ainakin seuraavat labrat..
<3 

maanantai 23. syyskuuta 2019

Syy kipuihin on löytynyt

Päälle 3kk sitten mulla alkoi oudot kivut ja oireet, joiden takia päivystyksessä selvisi tuolloin, että mulla on matalat trombosyytit ja sain diagnoosiksi ITP:n.
Kivut ja oireet eivät kuitenkaan hävinneet vaan päinvastoin lisääntyivät ja voimistuivat ja joka viikko kun hoitaja tai lääkäri soitti, kerroin kivuistani, ja aina minua rauhoiteltiin, että ehkä johtuu siitä, että jännitän liikaa tai imetän tai milloin mitäkin sanottiin. 
Kipua oli kaulalla, rintakehällä, niskassa ja viime aikoina se kipu meni päähän ja joka ilta nukkumaan mennessä oli ja on pää ihan mielettömän kipeä sekä aamulla herätessä sama juttu. Panadol ei kipuihin koskaan pahemmin auttanut eikä auta edelleen.
Viime viikkona kuitenkin kivut yltyivät niin koviksi ne meni raajoihin asti, että päätettiin mun miehen kanssa, että mä lähden Venäjälle magneettikuviin, koska haluttiin poissulkea kaikki vakavat vaihtoehdot koska kivut ovat yltyneet kolmen kuukauden aikana todella koviksi.
Multa oli siis kaulan alue ultrattu jo täällä Suomessa, jossa oli kaikki ok, pienieä kystia siellä täällä. Mutta sain istua päivystyksessä melkein joka viikko kipujeni takia. Toki sain lähetteen neurologille ja korvapolille, muttei niitä aikoja ole vieläkään ollut koska ne eivät lähteneet kiireellisinä.

Lauantaina siis kävin Venäjällä magneettikuvissa, multa kuvattiin pää joka suunnasta, kaula sekä niskan alue.
Tunnin päästä kuvauksesta saatiin kuvat sekä lääkärin lausunnot.
ja KIITOS JUMALALLE päästä eikä muualtakaan löydetty mitään kasvaimia tai mitään vakavaa sairautta.

Niskan magneettikuvista löytyi "kaularangan tyrä" joka sijaitsee 5-6 nikamien välissä, eli juuri siellä missä menee myös hermot. Lisäksi kahdessa nikamassa oli nivelrikko. 
Joten kaikki kivut ovat johtuneet tuosta tyrästä ja sen sijainnista plus nivelrikosta. 
Arvatkaa vaan olenko huojentunut siitä, ettei mitään vakavaa ollut? 
Ja miten onnellinen olen siitä, että lähdin kuvauksiin ja sain vihdoin ja viimein tietää syyn kivuilleni. <3

Nyt ainakin tiedän mitä pitää lähteä hoitamaan, nyt syön Panadolia ihan jatkuvana, koska kivut ovat niin kovat ja odotan neurologille pääsyä, joka varmasti ohjaa miten toimitaan tuon tyrän ja kipujeni kanssa. :)


torstai 12. syyskuuta 2019

SOSEET ALOITETTU ja missä mun menkat?

Tiedättekö miten iloinen olen siitä, että melkein onnistuin 6kk täysimetyksessä? Se oli mun toive tämän lapsen kohdalla, että saisin imettää vähintään 6kk ja salainen toive oli vielä, että nuo 6kk olis täysimetyksellä. Nea täyttää 16.9 tasan 6kk ja viikon ollaan maisteltu soseita sekä puuroa. Korviketta menee tosi vähän, ehkä 60ml/päivässä yhteensä. Eli periaatteessa vähän vajaa 6kk TÄYSIMETIN. :') <3


Mä olen vaan NIIN kiitollinen, että mun toive toteutui!
Tällä hetkellä Nea syö aamulla pienen annoksen puuroa, päivällä vähän yli puoli purkkia kasviksia ja vielä puoli purkkia hedelmää illemmalla. Vieläkin imetän silti useasti, se on jotenkin niin ihanaa, koska kaikki mun imetykset ei vaan menny putkeen ja nyt aijon ainakin vielä nauttia tästä ihan täysillä. <3 


Huomasin itse pari viikkoa sitten, että Nea alkaa oikeasti kaipaamaan ruokaa, eikä enää "pärjää" pelkällä rintamaidolla. Ja soseiden aloittamisessa ei ollut mitään vaikeuksia, kun olisi ollut heti valmis syömään vaikka koko purkin. :D Mun piti vähän rajottaa ettei masu tulisi heti kipeeksi. Haha, meillä ei varmaan kukaan ole syönyt heti näin hyvin. Joten selväti oli kaivannut makuja elämäänsä. ;D


Asiasta toiseen... missä mun menkat on? Mulla on AINA alkanu tosi aikaisessa vaiheessa, vaikka olisin imettänyt. Mutta ei vieläkään vaikka soseetkin aloitettu, korvikettakin saa, silti ei kuulu eikä näy?
Okei en mä niitä kyllä mitenkään innolla odotakaan, mutta lievä "panic" silti tulee, koska kuulin jostain, että jollain oli loppunut menkat kun oli syönyt kortisonia...
Joten I HOPE SO, etten olis kuitenkaan hedelmätön..

HALUAN VIELÄ JOKU PV TÄN MAHAN <3

Mutta KIITOS TUHANNESTI te ketkä jaksatte lukea blogiani, vaikkei se ole hirveen aktiivinen ollutkaan viime aikoina.. :) <3 

maanantai 2. syyskuuta 2019

"Turhat" hankinnat vauva-aikoina

Toinen osa edelliseen tekstiin.. mutta tällä kertaa kerron, mitä ilman olisin vauvan kanssa pärjännyt, eli mitkä oli ns "turhia hankintoja".

- Koliikkikeinu. Me ostettiin ihan uutena tämä Gracon koliikkikeinu ja se oli meille ihan turha. Pari kertaa yritettiin siihen laittaa muttei meidän  vaavi siitä tykännyt ollenkaan. Joten koliikkikeinua ei enää varmasti meille tule (jos siis lapsia vielä joskus siunaantuu) :D


-Rintapumppu. Ostin oikein kalliin ja hyvän rintapumpun kun ajattelin, että tulisin tarvimaan sitä. Mutta ei. Ei ole edes tarvinnut avata koko pumppua ;D Mutta toki minusta rintapumppu on hyvä olla, koska joskus sitä saattaakin ihan yllättäen tarvita.

-Pinnasänky. Pinnasänky meillä oli kolmen lapsen kanssa aina hommattuna, kunnes neljännellä kerralla tajusin, että meillä se seisoi aina ihan turhaan. Vauva-aikana lapset on nukkuneet aina mun vieressä ja niimpä päätimme neljännen kohdalla ostaa pieni korisänky, ja se olikin paljon viisaampi ratkaisu. Pinnasänky vei aina meiltä vaan turhan paljon tilaa. Ja matkasänky on se, mihin opetettiin nukkumaan sitten kun on ollut unikoulun aika. :)

-Hoitopöytä. Kyllä. Hoitopöytä on meillä seissyt aika turhaan, koska mitä yleisimmin olen aina vaihtanut vaipan sohvalla, lattialla tai sängyllä. :D 

Tässäpä oli muutama, mitä nyt omalla kohdalla tuli mieleen vauva-ajoista. :) <3 
Ja nämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö ne toimisi jollain toisella, meillä ollaan vaan menty aina saman kaavan mukaan ja olen tajunnut mitkä on olleet ns. turhia. :)

lauantai 31. elokuuta 2019

Mitä ilman en olisi selvinnyt vauva-aikaa

Nyt ajatelin tehdä teille pienen listauksen siitä, mitä ilman en olisi ehkä selvinnyt vauva-aikaa ja seuraavassa osassa kerron mitkä oli ns. "turhia" eli mitä en hirveämmin tarvinnut koko vauva aikana.

-Ihan ykkösenä mulla on ollut tuo Babybjörnin sitteri, eikä siis mikään muu sitteri vaan juuri tuo Babybjörnin. Meillä tämä löytyy mustana sekä roosana. Siis ei ilman tätä vaan pärjäisi, kun syön, voin samalla jalalla hyssyttää vauvaa sitterissä. Usein hän nukkuu myös päiväunia sitterissä. Mutta siis meillä on sitteri koko ajan käytössä, ja jopa viimeisimmälle työmatkalle otin sitterin mukaan ja arvatkaa helpottiko se meidän oloa siellä-todellakin! 




-Seuraavana vuorossa Tulan kantoreppu. Meillä tämä reppu oli todella tarpeellinen etenkin kolmannen lapsen kohdalla. Meillä oli refluksi vaivaa ja usein ei suostunut makuultaan edes nukkumaan, joten suurimman osan ajasta nukkui ja vietti myös kantorepussa. Sinne hän aina rauhottui ja se oli suuri apu kun kädet sai vapaaksi ja pystyi tekemään myös muita kotiaskareita.
Tämän lapsen kohdalla olen myös muutamina kertoina tarvinut kantoreppua, lähinnä sellaisissa "raivari" tilanteissa. Esim kerran junassa ollessa en saanut millään Neaa rauhoitettua, niin otin kantorepun esiin ja sinne hän rauhottui. :) <3



-Seuraavaksi mainitsen hyvän vauvanpeiton. Meillä on ollut vaikka miten monta erilaista vauvanpeittoa kokeilussa, mutta Bredenin trikoista vauvanpeittoa ei ole voittanut vielä mikään, aina jos se on pesussa, oon ihan pulassa, koska tuo peiton kangas on venyvää ja ihanaa materiaalia (itseasiassa juuri tilasin toisen vauvapeiton eri kuosilla :D) Siihen on niin helppo kapaloida ja vauvakin tykkää kun materiaali on hyvää ja mukavaa myös vauvalle.


TÄMÄ PEITTO THE BEST!
-Sitten seuraavana vuorossa vauva pieni amme, joka löytyi lastentarvikkeesta Stokke merkkinen, taitettava amme, jonka saa käytön jälkeen pieneen tilaan. Mä en ole koskaan tykänny aiemmin, miten paljon amme vei aina tilaa. Tää amme on niin ihanan siro ja pieni mutta myös sopiva vauva-aikana. Olen tykännyt! 



-Hyvät vaunut ehdottomasti. Ja meillä parhaat tähän mennessä ovat nuo Emmaljungan nxt90, ei ole pahaa sanottavaa, ennen noita meillä oli supervikingit sekä double vikingit, ja ne oli musta jotenkin pienet, etenkin se koppaosa oli aika pieni, ja nyt kun vauvalla on tilava koppa, mutta silti vaunut saa pieneen tilaan, se on iso plussa! Lisäksi isot renkaat ja muutenkin niin tukeva vaunu, tykkään tosi paljon! :)




-Vielä pakko mainita adapteri jolla saa kaukalon kiinne vaunun runkoon, eli tällöin esim kauppaan ei tarvi herättää vauvaa vaan laittaa adapterin ja suoraan kaukalon kiinne vaunun runkoon, TOSI kätevää! <3




Voi olla että jotain unohtui mutta tässä ne mun tärkeimmät! <3 :D
Hei piti vielä sano, etten tiedä miksen pysty täällä blogissa vastaamaan teidän kommentteihin jostain syystä, jos joku tietää miten pystyn vastaamaan niin voitte antaa vinkkejä. :D <3

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Miten mun sairaus vaikuttaa meidän elämään?

Multa kysyttiin tätä kysymystä instan puolella, johon lyhyesti siellä vastasinkin. Ajattelin kuitenkin tehdä tästä myös erillisen postauksen. 

Mun sairastelu alkoi mun miehen kesälomalla. Yhtäkkiä aloin olemaan todella väsynyt, jalkoja ja käsiä särki, niskaan ja kaulaan sattui, ensin ajattelin että ehkä mun lihakset on vaan niin jumissa, mutta kun hirveä voimattomuus lisääntyi päivä päivältä, ajattelin ettei se voi olla normaalia. Tunsin itse ettei kaikki ole kunnossa. Lähdin sitten päivystykseen istumaan.
Verikokeissa selvisi, että trombosyytit ovat tosi matalat.
Siitä se sitten lähti.. Koko ajan lääkäreillä, sairaalassa tutkittavana..


Koko tuo rumba alkoi niin yllättäen, ettei me kunnolla keritty koko hommaan mukaan. Pää oli ensimmäiset pari viikkoa ihan pyörällä, ja on se kyllä edelleen. Nyt vasta on ollut aikaa läpikäydä kaikkea oman pään sisällä. Meidän koko kesä on ihan kun mennyt ihan ohi, tai jossain "sumussa". 
Mun sairaus on vaikuttanut meidän elämään oikeastaan todella paljon. Ajatusmaailma on muuttunut ihan täysin. On tullut tajuttua, mikä elämässä onkaan tärkeintä. Läheiset, perhe, eikä ne tavarat tai tapahtumat tai tietyt asiat mitä me ehkä odotetaan,  että tuolloin on joku kiva tapahtuma, ollaan opittu että jokainen päivä o tärkeä, jokaisesta tavallisestakin päivästä tulee olla kiitollinen.


Meidän elämään vaikuttaa kyllä myös mun lääkärikäynnit ja labrat joita otetaan multa 2x/viikossa. Aina pitää järjestää se niin, että mä pääsisin käymään labroissa. Ja kuten varmasti tiedätte, jos on 1 auto käytössä, 4 lasta hoidettavana, mies töissä, niin ei tuosta vaan lähdetä minne halutaan. :D

Ajoittain tulee sellasia hetkiä, kun sitä vaan murtuu, kun ajattelee koko sairautta. Mun miehellä on myös sellaisia hetkiä, kun hän saattaa vaan alkaa itkemään, koska häntä käy mua sääliksi, ja useasti sanoo, että ainoa asia mitä hän toivoo, että mä voisin olla terve.

Myös tää sairaus vaikuttaa siihen, ettei mulla ole voimia usein esim lähteä kaikkien lapsien kanssa yksin kävelylle, vaan jos mennään, niin kaikki yhdessä. Onneksi meillä on kuitenkin oma piha, jossa lapset viihtyy. <3
Ja mun lapset on maailman ymmärtäväisimmät, he tietää että äiti sairastaa ja että äiti on joskus väsynyt. Kyllä me keksitään kaikkea kivaa tekemistä silti aina. <3<3<3


Samoten olen aina tykännyt urheilusta. Juoksusta ja salilla käymisestä. On vaikea tottua siihen, etten vaan saa juosta ja salilla voin kyllä käydä, mutten tehdä mitään kunnon treenejä, vaan kevyttä liikuntaa esim juoksumatolla kävelyä tai pyöräilyä.
Tosi paljon tulee mietittyä tulevaa, korjaantuuko nuo arvot vielä joskus, miten esim. pääsen matkoille, saanko edes matkustaa minnekkään lähivuosina? Tulenko enää koskaan saamaan lasta?
Miljoonatuhattasataa ajatusta, mutta kuitenkin haluan elää päivä kerralla enkä miettiä niinkään tulevaa. <3 

tiistai 20. elokuuta 2019

Kenen kroppaan mut on laitettu?

Hellou taas pitkästä aikaa! Hiljaiseloa on ollut, mutta joskus se on ihan ymmärrettävää, silloin kun on paljon asioita pohdittavana ja mietittävänä ja ei itsekään meinaa ymmärtää kaikkea tapahtuvaa..

Viime aikoina yhä enemmän musta on tuntunut, ihan kun en olisi omassa kropassa. Kuukausi sitten mun sairastelu ja lääkäreillä juokseminen alkoi, siitä tähän asti, mä olen menettänyt varmaan kaikki lihakset mitä omistinkin joskus. Mä olen lässähtänyt ihan täysin. Oikeastaan se ei ole ollut mulla koko aikana edes niinkään mielessä, yksi kaunis päivä vaan satuin havahtumaan siihen, kun katsoin pitkän ajan jälkeen peilistä vartaloani ja olin ihan että mitä, kuka toi on?

KUN OLIN VIELÄ TERVE <3
Kortisoni kuurit on aiheuttaneet sen, että maha kasvaa isoksi, vyötärö on paksu, jalat turvonneet, kasvot..
Lisäksi mun koko rintakehä on täynnä näppylöitä, sekä myös naama. Selluliittia kerääntyy myös ihan kiitettävästi. 
Tottakai nämäkin asiat vaikuttaa mielialaan ja itsetuntoon.
Mä olen aina tykännyt urheilla, laittautua, olla hyvässä kunnossa.


Mut nyt kaikki se on kadonnut. 
Kyllä mä tiedän että voin päästä joskus vielä hyvään kondikseen mutta silti ahistaa kun tuntuu että sinut olis pistetty jonkun toisen kroppaan, ymmärrätte varmaan pointin?
Oon tykänny olla kameran edessä, mut nyt mun puhelimesta ei edes löydy tuoreita selfieitä eikä kuvia musta itsestä ollenkaan. Tiiättekö haluaisin vaan tulla kuntoon ihan kokonaan, haluaisin vaan terveyden takaisin, sitä niin vähän arvostaa silloin kun terveys on, ja aina ajattelee että en mä voi sairastua.. Pitäis osata olla kiitollinen myös silloin kun kaikki on hyvin. <3 :'(

YRITÄN kuitenkin olla masentelematta tätä asiaa, pääasia että tulisin kuntoon. Kuitenkin tälläisiä ajatuksia viime aikoina ollut ja halusin jakaa ne rehellisesti teidän kanssa. <3 :)

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Mun mies vastaa teidän kysymyksiin

Kuvaile vaimoasi kolmella sanalla?
"Söpö, ymmärtäväinen, huolehtivainen."

Jos saatte vaimon kanssa kahdenkeskistä aikaa, miten vietät sen mieluiten hänen kanssa? 
"Ulkoilemalla luonnossa käsi kädessä, ehkä vielä jäätelöllä tai syömässä jossain." :D


Kuinka kauan seurustelitte Heidin kanssa, ennen kuin menitte naimisiin?
"1,5-2v en tarkalleen muista, mutta me tavallaan seurusteltiin/tutustuttiin toisiimme kunnolla tuona aikana, mutta first kiss tapahtui vasta alttarilla. ;)"


Olitko käynyt Suomessa ennen kuin tapasit Heidin?
"En ollut koskaan käynyt Suomessa ennen meidän tapaamista."

Mitä harrastuksia sinulla on?
"Olen ollut Venäjällä yleisurheilija 6 vuoden ajan, joten liikunta on ollut aina osa elämää. Nykyisin käyn juoksemassa muutaman kerran viikossa tai niin kuin onnistuu ja pelaan sählyä kerran viikossa."


Miten jaatte kotityöt?
"Alusta asti mä olen ollut sitä mieltä, että kotityöt kuuluu myös miehille ja haluan opettaa myös omat pojat siihen, ettei se ole vain naisten hommaa. Joten olen alusta asti ottanut omalle vastuulleni esim imuroinnin ja lattioiden pesun, Heidin pyytämättä, me ymmärretään toisia, ja Heidi pesee esim vessat. Molemmat pestään pyykkiä. Ruoan laitto menee niin, kun mä olen töissä, Heidi laittaa yleensä ruoan ja sit mun vapailla, viikonloppuisin laitetaan yhdessä ruoka, keittiö siivotaan aina yhdessä. Meillä menee kaikki yleensä hyvässä yhteisymmärryksessä vaikka mä olen joskus vähän liian pikkutarkka tietyissä asioissa." :D

Mikä on Heidissä parasta?
"Heidin sydän. Heidin sydän on kultainen."


Minkälaista toivot elämän olevan 5-10 vuoden päästä?
"Toivoisin, että ennenkaikkea mun vaimo olisi terve, ja et meil olis onnellinen perhe. Se on pääasia."

Mikä on parasta perhe-elämässä?
"Parasta on se tieto, että sua rakastetaan ja odotetaan. Se kun tuut töiden jälkeen kotiin ja sua vastassa on sun ihana perhe."


5 parasta asiaa Heidissä?
"Heidi on huumorintajuinen, rakastaa läheisiään, huolehtii perheestään, ahkera ihmisenä, ja tietysti kaunis. <3"


Mikä on haastavinta perhe-elämässä?
"Haastavinta on joskus aina löytää se yhteinen sävel jokaisen lapsen kanssa erikseen."


Onko Suomi tuntunut hyvältä maalta asua vai kaipaatko takaisin Venäjälle?
"Aluksi oli vaikea tottua niin erilaiseen elämään ja siihen että omat vanhemmat asuu Venäjällä, mutta Heidin takia aluksi tänne muutin (Heidi halusi olla lähellä omaa äitiä) mutta tällähetkellä elämä alkaa tuntumaan hyvälle täällä kun on vakityöpaikka ja täällä on rauhallista ja hyvä asua perheen kanssa, enää en tahtoisi ainakaan muuttaa Venäjälle, vaikka tykkään siellä kyllä käydä. 

maanantai 5. elokuuta 2019

Huonoja uutisia, en halua jäädä ilman pernaa!

Mulla oli tänään taas tuo ihana, kamala labrapäivä kuten aina 2xviikossa.. Viime torstaina arvot olivat hiukan nousseet ilman lääkitystä mutta eilen kun oltiin käymässä nukkumaan, tunsin taas ihan kauheeta heikotusta, selkään sattui taas kuten aina kun arvot tippuivat silti kuitenkin vaikka tiesin toivoin sisimmässäni että kuvittelisin vain ja että arvot olisivat hyvät..
Kuitenkin labrojen jälkeen iltapäivällä hoitaja soitti ja kertoi lääkärin kirjoituksen..
Trombosyytit oli tippuneet 55.. ja lääkäri sanoi, että pitää rajana 50 mun kohdalla, jos vielä tippuvat niin mulle aloitetaan pistohoito. Lääkäri oli laittanut kelalle jo hakemuksen kyseisen lääkkeen korvattavuuteen, koska tuo lääke on todella kallis. Ihon alle pistettävä, jonka aikana labroja seurataan taas tiiviisti..
Lääkäri oli kirjoittanut tekstin: "Potilalle harkitaan pernan poistoa" Ja tervemenoa. En haluaisi joutua elämään ilman pernaa, sairastelukierteissä, ilman vastustuskykyä ja rokotteiden varassa..
Voi mitenkä toivoisin juuri nyt, että nuo arvot vaan nousisi, ettei mun tarvisi jatkuvasti miettiä seuraavia labroja ja pyöritellä näitä ajatuksia mun päässäni..
Lisäksi sain lähetteen kurkku, nenä silmätauti polille, koska kaulan UÄ:ssä oli sittenkin ollut jotain poikkeavaa, ei mitään kiireellistä, mutta jokatapauksessa jotain mitä täytyy tutkia lisää..
Tällähetkellä vaan rukoilen ja toivon, että tää loppuis joskus ja paranisin tästä ihan kokonaan, ja jos haluatte siellä kaikki jotka lukee tätä muistaa mua, olisin kiitollinen. <3 

perjantai 2. elokuuta 2019

Unelmieni työpaikka, sain sen!

Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan pelkästä vitsistä. Kun mä näin, että Breden hakee instagram manageria ja siellä luki mitä kaikkea tehtävään kuuluu plus englanninkielen taito, niin sanoin mun miehelle, että siinä olisi muuten jollekkin unelmatyöpaikka. Enhän mä osaa englantia hyvin joten en edes ajatellut aluksi hakea. :D



Mun mies sitte sano mulle, että kokeile hakee mukaan, sanot vaan hakemuksessa ettei sun enkku oo mikään hyvä. Sit mä nauroin että no pitäiskö laittaa ihan hyvin vuoksi hakemus. Ja siis senhän piti olla CV. Mutten mä ettiny mitään valmista cv pohjaa, kirjotin vaan ihan vapaamuotoisen hakemuksen, jossa kerroin itsestäni, että mulla on 4 lasta, kirjoitan blogia, ja että olen ollut heidän lähettiläänä, lisäksi laitoin parikin kertaa sinne että tiedoksi vaan, en puhu paljoa englantia. Laitoin kaiken ihan rehellisesti. Ja nauroin tuon hakemuksen jälkeen miehelle, ettei he varmaan edes avaa mun hakemusta.
Mutta nähtävästi he tykästyi siihen, että laitoin ihan aidosti ja rehellisesti kaiken. Viikon/parin kuluttua tuli s-postia "Heidi, olet valittuna kolmen muun kanssa jatkotehtäviin"
Jahas, ajattelin että tuo oli varmaan vitsi, ja sitten ajattelin että no ehkäpä sitten tässä tehtävässä putoan.  :D


Aamupalabuffet laivassa :)
Piti tehdä video, jossa kerron heidän uutuustuotteesta ja piti tehdä 2 eri kuvaa. Tein tehtävän ja muutamien päivien päästä tuli taas s-postia:
"Heidi, olet yksi kahdesta valitusta ja jatkat vielä englannin kieliseen haastatteluun Skypen välityksellä."
Tossa kohtaan olin hieman paniikissa kuten kuvitella saattaa, ja ajattelin että jos putoan niin viimeistään tästä tehtävästä koska enkun kielen taitoni on nyt mitä on ;D 


Takaisinpäin laivalla :) 
Hiki valui otsalla kun skype puhelu alkoi, mua  haastateltiin ja aina välillä olin silleen et "sorry, can you say again, i dont understand"
kyl me siit sit selvittiin siitä puhelusta, mut sen jälkeen mä olin silleen mun miehelle et "joo unohdetaan koko juttu, skype puhelu meni mun mielestä niin huonosti, ettei ne varmana valitse enää mua" :D
Kuitenkin muutamien päivien päästä tuli viestiä tältä perustajalta/johtajalta, että "mä kuulin, että eilinen puhelu oli menny hyvin, miltä susta tuntuu"?
Sanoin, että olin hieman huolestunut, taisin unohtaa viimeisimmätkin taitoni sen takia. :D
Sitten kuitenkin muutamien päivien päästä sain viestin että onneksi olkoon uudesta työstäsi! <3 


Ensimmäinen matka Tallinnaan palaveriin. <3
Mä olin ihan että WHAT? Ootteko te ihan tosissanne? On ihmisiä jotka oikeesti tykästyi muhun ihmisenä, siihen että kerroin rehellisesti kaiken minkälainen olen, mitä en osaa jne, en yrättnyt esittää jotain mitä en ole vaan olin tosi aito. Ette uskokaan miten kiitollinen ja ihana tunne mulla oli tuon kaiken jälkeen. Sain työn josta vitsailin aluksi että siinä olisi unelma työ jollekkin?! Tästä on siis jo päälle kuukausi kun mut valittiin ja mä oon siitä lähtien ollu ihan älyttömän innoissani. Olen jo kerran käynyt tiimipalaverissa Virossa ja toinen matka on tulossa piakkoin. Arvatkaa vaan miten innoissani olen tästä. Bredenin tiimiin kuuluu aivan mahtavia ihmisiä ja saan olla osana heitä, aivan mahtavaa. <3 
Tästä lähtien tulen siis vetämään Bredenin IG:tä, tulen olemaan mm. lapsimessuilla ja Bredenin pop up tapahtumissa, eli tuutte näkee mua siellä. ;) <3 


Laivalta. :) 

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Nuorten päihderiippuvuus

Jos vielä muutamia vuosia sitten saatoin katsoa narkomaaneja ja päihderiippuvaisia tyyliin "hyi" niin nyt katson heitä syvästi säälien ja rakkaudella ja ajatellen mielessäni "voi kumpa tuokin pääsisi eroon vielä joku ihana päivä ja sais aloittaa normaalin elämän"


Tämä aihe koskettaa mua paljonkin, koska mulle läheinen ihminen on huumeriippuvainen.. :'(
Se on todella sääli katsoa, miten kovasti ihminen haluaisi itse nousta sieltä syvältä kuopasta, mutta ei vaan pysty, useita yrityksiä, joskus menee taas vähän paremmin muutama päivä, ja sitten taas langetaan..
Minusta Suomessa on ongelma se, miten tulisi hoitaa päihderiippuvaisia. Päihderiippuvaiset tarvivat apua, pakkohoitoa, en vaan tiedä kuka sen jossain vaiheessa hoksaa. Narkomaanit ja päihderiippuvaiset jätetään usein oman onnensa nojaan ihan täysin, musta se on kauheeta! 


Huumeet on lisääntynyt nuorten keskuudessa todella paljon esim omien kouluaikojen jälkeen, jos ennen oli bileitä nuorilla missä juotiin alkoholia niin nykyään huumeet on jo normi lisä tuohon. 
Todella sääli, koska juurikin nuoret kun kerran lankeaa niin sille tielle he yleisemmin jää. Minusta esimerkiksi terveydenhuollossa on suorastaan töykeää se, ettei narkomaaneja kohdella ja hoideta samalla tavalla kun normi ihmisiä. Mun läheistä ei haluttu hoitaa sairaalassa, vaikka hänellä oli veritulppa kädessä. Häntä kohdeltiin kaltoin ja sanottiin että sä olet narkomaani ja sä kuolet. 
Kuitenkin lopulta seuraavana päivänä soittivat ja aloittivat hoidon vasta silloin. Mutta mä en voi käsittää lääkärin noin välinpitämättömiä sanoja, kuka vaan meistä olis voinu poiketa väärille poluille ja olla narkomaani. Ei ne ite halua sellasta elämää, mä olen todistajana sivusta nähnyt miten tuskaista ja rikkinäistä on päihderiippuvaisten elämä. Eikä he todellakaan siitä nauti. Mun mielestä jokaisen tulisi saada samanlaista kohtelua, oli se sitten narkomaani tai ei! 
Mä niin toivoisin, että Suomessa jossain vaiheessa alettais huomioimaan enemmän tätä kyseistä ongelmaa mikä lisääntyy koko ajan täällä ja alotettais muita keinoja päihderiippuvaisille. 
Se mitä halusin tällä tekstillä tuoda esiin on se, että me voitais kattoa oikeesti päihderiippuvaisia syvällä säälillä ja rakkaudella koska hekin on ihmisiä kuten mekin, me ollaan vaan selvitty niiltä vääriltä poluilta pois ja et me voitaisi sulkea päihderiippuvaiset meidän rukouksiin ja ajatuksiin. <3 Ja toivoa, että vielä joku päivä riippuvaiset pääsis vapauteen omista riippuvuuksista <3


lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kortisoni vieroitusoireet

Mä oon ollut viimeset muutama päivä ihan älyväsyny..
Kortisoni kuuri loppui tiistaina ja torstaina trombosyytit oli ollu 160, eli maanantaina selviää taas enemmän paljonko ne on silloin nyt kun kortisoni on ollut muutaman päivän pois.
Mulla on niin ihania apulaisia <3 :)
Kortisoni kun loppuu, mulla alkaa aina ihan kauheat oireet, vieroitusoireet joita kestää viikonpäivät.. 
Ensimmäisenä parina päivänä tuntuu ettei jalat kunnolla kanna, tuntuu että jaksaa just just laahustaa eteenpäin, ne on kipeät, turvonneet ja tuntuu sellasilt pötköiltä. Lisäksi alkaa niska ja selkäkipu mikä tuntuu ettei hellitä sitten ollenkaan. 
Jatkuvasti on kuuma, hikoiluttaa, tuntuu että turvotus ei laske lainkaan ja olo on ihan kamala. Toisinaan oksettaa kun taas toisaalta tuntuu että on koko ajan nälkä. :(
Mielialat vaihtelee joka sekuntti ja muutenkin tuntuu että pää on ihan pyörällä..


Voitte vaan kuvitella jo näiden vieroitusoireiden perusteella miten kovasti toivon sitä, etten enää joutuisi kyseistä lääkettä syömään, aika tujua tavaraa nimittäin on..
Joten pidetään kädet ristissä ja toivotaan että maanantaina arvot olisi yhtä hyvät kun edellis kerralla.
Vähän kyllä vaivaa kun vasen jalka, pohkeen kohdilta kipeytyy enemmän ja enemmän kävellessä, mutta toivon että se olisi kans tota samaa vieroitusoiretta kortisonin jälkeen..
Ootko sä syöny koskaan kortisonia? Onko tullu vieroitusoireita?
Tuntuu niin että haluaisin alkaa liikkumaan, mutta edelleen tuota kortisonia kun on elimistössä, se tekee olon niin heikoksi, että tuntuu ettei vaan jaksa yksinkertaisesti.
Mulla on paha mieli lasten puolesta, kun mä oon tässä jamassa niin tuntuu etten jaksa mitään, kuitenkin tiedän että tää kuuluu asiaan enkä halua piinata itseäni sellaisesta asiasta jolle en mahda itse mitään kuinka pahalta se tuntuikaan. <3 

Yritän kuitenkin ajatella ja tehdä positiivisia asioita ja siitä saada energiaa päiviin. <3 

Tässä yksi mun energian lähde :D <3333


keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Miten mun sairastuminen on vaikuttanut meidän suhteeseen?

Tässä kysymys mitä ehkä jotkut miettii, kun vaikeat ajat saattaa yllättää, ja tuntuu että stressitasot nousee, kukaan ei ylimääräisistä huolista saa nukuttua ja ne miljoona asiaa päässä tekee ilmapiirin vieläkin kireämmäksi, vai onko se aina näin?



Toisinaan vaikeudet mitä suhteisiin/perheisiin tulee ne joko vie toisista kauemmaksi tai sitten ne lähentää ja saa tajuamaan joitain asioita ja arvostamaan mahdollisesti vieläkin enemmän sitä mitä rakastaa. Se riippuu usein ehkä meistä, miten me suhtaudutaan näihin ongelmiin mitä vastaan voi tulla.
Voin rehellisesti sanoa, että viimeisten kolmen viikon aikana mun mies ei oo päässy yhtään helpommalla kun minäkään, hänelle huoli mun puolesta on ollu jopa suurempi mitä itelleni, hän on itkenyt enemmän kun itse olen edes kerinnyt, etenkin siinä epätietoisuudessa, kun hän ei tiennyt mikä mua vaivaa ja mikä mulla on, oli hän joka päivä tosi huolestunut, otti mua syliin, itki vieressä, lohdutti, rukoili mun puolesta ja osoitti rakkautta vaikka oli todella uupunut itsekin.



Lause mikä jäi mun päähän mitä hän sanoi kun yks päivä hän nyyhkytti ääneen "siis mä en tarvi mitään muuta, kunhan vaan sun henki säilyy ja sä oot aina meidän, ilman sua mä en nää tulevaisuutta eikä millään oo enää mitää arvoa jos sua ei oo"
Mä tajusin noista sanoista että mun mies rakastaa kyllä mua ihan 110% 
Mua kosketti noi sanat syvältä sydämestäni, kauneimmat sanat mitä koskaan oon kuullu ja vieläpä mun rakkaimmalta ihmiseltä.
Me ollaan käyty mun miehen kanssa läpi niin paljon yhdessä, iloja kuin surujakin. <3 
Ja tämän sairastumiseni myötä meidän suhde on todellakin vaan vahvistunut vahvistumistaan, vaikka tosin on kireitä päiviä lääkitys ja kaikki vaikuttaa, silti me jopa vietetään enemmän vapaita hetkiä yhdessä, eikä erillään omissa nurkissa niin kuin usein oli tapana ennen mun sairastumista. Jotenkin opittu siihen, että jos elämä päättyykin, mikä se tärkein on? Onko se ne puhelimet? Vai onko se ne rakkaat ihmiset sun ympärillä joita sä rakastat?
Joten mä voin sanoa, että mun sairastumisen jälkeen meidän suhde on vieläkin ihanampi, rakkauden täyteisempi väsymyksestä huolimatta, ja voi miten monet ihmiset, mun anoppi ja kaikki sano että "sun mies kyllä rakastaa sua niin paljon kun vaan voi ihminen rakastaa"



Ja kyllä, mä tunnen ihan samoin, ja en voisi kiitollisempi olla siitä, että näin monta vuotta mun rinnalla on ollut ihminen joka mua rakastaa ja jota mä rakastan yli kaiken, meidän arvot on samallaiset, me osataan puhua asioista, me nähdään toistemme tarpeet ja osataan tehdä niitä pieniä asioita mistä toinen tykkää toisillemme, vaikka on myös erimielisyyksiä, silti me ollaan vaan NIIN luotu toisillemme. :) <3 
Tällasisia ajatuksia tälläkertaa. :')